Jokaisella on oikeus palata töihin
Olavi Sydänmaanlakka kirjoittaa, että kenenkään ei pitäisi joutua jännittämään, kelpaako enää töihin sairausloman jälkeen.
Kuinka moni mielenterveyssyistä pitkälle sairauslomalle jäänyt on jännittänyt ja pelännyt edessä häämöttävää työhön paluuta? Kuinka moni mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtynyt miettii, onko hänellä enää paikkaa ja arvostusta työelämässä tulevaisuudessa?
Vastaus molempiin on: liian moni.
Kun ihminen jää mielenterveyden häiriön vuoksi pois työstään, pitäisi olla itsestään selvää, että useimmissa tapauksissa poissaolo on tilapäinen ja työhön paluu on mahdollista, kun vointi on parantunut. Joskus se vie viikkoja, joskus kuukausia, joskus vuosia. Jokaisella sairastuneella, oli kyse somaattisista tai psyykkisistä sairauksista, pitäisi olla yhtäläiset oikeudet työhön paluuseen sekä kokemus siitä, että se on mahdollista. Mutta koska mielenterveysongelmiin liittyy yhä paljon häpeää ja ennakkoluuloja, kynnys palaamiseen on suuri.
Uusiutumisriski ei saisi olla este palata työhön missään tilanteessa.
Sairauslomalta palaavaa hirvittää, mitä työkaverit mahtavat ajatella ja nähdäänkö häntä enää ammattilaisena ja työkykyisenä tehtävässään. Eläkkeellä oleva miettii, kannattaako edes yrittää vai pidetäänkö häntä lopullisesti syrjään heitettynä, käytettynä rukkasena. Harvemmin syöpään sairastunut tai jalkansa murtanut kokee samanlaista häpeää ja epävarmuutta ammatillisesta osaamisestaan sairauden jälkeen. Ja yhtä lailla kuin mielenterveyden häiriöissä, näissäkin tapauksissa uusiutumisriski on olemassa. Se ei saisi olla este palata työhön missään tilanteessa.
Työelämässä tarvitaan ihmiskuvan ja kulttuurin muutosta, jotta kenenkään ei tarvitsisi jännittää, kelpaako enää töihin sairautensa vuoksi. Työhön voi palata asteittain, joko vähitellen kokopäiväiseksi tai pysyvästi osa-aikaisesti. Joskus ensimmäinen askel työhön voi olla vapaaehtoistyö vaikkapa yhdistyksessä.
Työn tekemisellä on kenelle tahansa valtavan suuri merkitys elämän mielekkyyden ja osallisuuden kokemiselle – etenkin yhteiskunnassa, jossa ihmisen arvo nähdään liiaksikin työn kautta. Nykyinen työelämä vaatii ihmiseltä valtavasti joustoja ja kuormituksen ja epävarmuuden sietokykyä. On täysin kohtuullista edellyttää ja toivoa, että työelämäkin joustaisi ihmisen elämäntilanteiden mukana, jotta kukaan ei tipahtaisi syrjään.
Olavi Sydänmaanlakka
Toiminnanjohtaja
Mielenterveyden keskusliitto
Kirjoitus on Mielenterveyden keskusliiton jäsenlehden Revanssin pääkirjoitus 1/2020.
Tutustu Revanssin näköisversioon verkossa
Vuoden 2020 kärkiteema on Murra myytti työelämästä ja mielenterveydestä