Hyppää sisältöön

Kokemuksesi on arvokas -hanke vahvistaa kokemusasiantuntijakenttää

Kokemuksesi on arvokas -hanke kehittää ja yhtenäistää valtakunnallista kokemusasiantuntijakenttää kartoittamalla nykytilaa ja järjestämällä koulutuksia niin kokemusasiantuntijakoulutusta järjestäville tahoille kuin itse kokemusasiantuntijoille. Tavoitteena ei ole yhdenmukaistaa koulutuksia, vaan vahvistaa niiden vertailukelpoisuutta ja laatua.

Hankkeen ensimmäisen vuoden aikana kartoitettiin kentän nykytilaa ja kuultiin toimijoiden toiveita. Kokemusasiantuntijakenttä on monimuotoinen ja koulutuksia järjestetään hyvin erilaisilla tavoitteilla ja sisällöillä.  Toive kentän yhtenäistämiseen on, mutta samalla on tärkeää, että uusi malli säilyttää paikallisten koulutusten vapauden rakentaa koulutuksia joustavasti omien kohderyhmien tarpeisiin.

Kartoitustyön tuloksena hankkeen suuntaviivat ovat alkaneet hahmottua ja kärkiteemoiksi ovat nousseet koulutuksen laadun ja yhteismitallisuuden edistäminen PAIKKO-järjestelmän avulla sekä koulutusten hyvien käytänteiden jakaminen verkkoalustan kautta.

Pilotointi ja oppimisympäristön tunnistaminen

Vuoden 2023 alussa ensimmäiset yhteistyökumppanit käynnistävät PAIKKO-prosessia, jossa nykyisiä koulutuksia ja kokemustoimintaa tunnistetaan oppimisympäristöiksi ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Toiminnan sisältöjä peilataan valtakunnallisiin Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon osan ”Kokemusasiantuntijana ja vertaisohjaajana toimiminen” ammattitaitovaatimuksiin. Mikäli yhteneväisyyksiä löytyy, kirjoitetaan oppimisympäristöstä julkinen raportti.

Tämän jälkeen kouluttaja voi laatia itsenäisesti valtakunnallisesti yhdenmukaisia osaamistodistuksia koulutuksen suorittaneille. Myöhemmin julkaistava verkkopohjainen kokemustietopankki tarjoaa myös ilmaista materiaalia kehitystyön tueksi.

Tervetuloa mukaan!

Järjestämme paljon tapahtumia, kuten yhteiskehittämistilaisuuksia, webinaareja ja seminaareja, niin etänä kuin livenä. Ensimmäinen yhteiskehittämistilaisuus pidetään aamupäivällä Helsingissä 15.2.2023. Mikäli haluat keskustella koulutuksista, käynnistää koulutuksen tai kehittää omaa koulutusta, ota yhteyttä hankkeeseen!

Katso kevään koulutukset täältä

Hankkeen työntekijät

Rauni Koikkalainen
Hankepäällikkö
rauni.koikkalainen@taiteensulattamo.fi
0400 569 419

Jenni Nikkanen
Hankesuunnittelija
jenni.nikkanen@taiteensulattamo.fi
040 849 3834

Iiramaria Virkkala
Hankekoordinaattori
iiramaria.virkkala@taiteensulattamo.fi
040 861 8148

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.