Hyppää sisältöön

Koronainfoa mielenterveysyhdistyksille

Koronavirusepidemian rajoittamiseksi ja hidastamiseksi Mielenterveyden keskusliitto on perunut toistaiseksi kaikki yhdistyskoulutukset ja -käynnit. Liiton työntekijät tavoittaa normaaliin tapaan puhelimitse ja sähköpostilla.

Kevään suurten tapahtumien, Valta ja vastuu -koulutuskiertueen, Mestaruusturnauksen ja liittokokouksen perumisesta ei ole vielä päätetty. Seuraamme koronatilannetta ja terveysviranomaisten ohjeita, selvitämme verkko-osallistumisen mahdollisuuksia ja tiedotamme muutoksista hyvissä ajoin. Valta ja vastuu -kiertueelle ja Mestaruusturnaukseen voi toistaiseksi ilmoittautua ja liittokokouksen ehdokasasettelu jatkuu tavalliseen tapaan.

Suosittelemme vakavasti, että kaikki jäsenyhdistyksemme harkitsevat toiminnan supistamista tai perumista seuraavan kuukauden ajaksi. Moni yhdistys on näin jo tehnytkin. Kevään EU-ruokajakelussa mukana olevat yhdistykset saavat omat ohjeensa meiltä ensi viikolla.

Kannattaa seurata myös STEAn tiedotusta. Tässä torstaina 12.3. julkaistu ohje: https://www.stea.fi/-/koronavirus-covid-19. Jos toiminnan järjestäminen korona-aikaan mietityttää, ole yhteydessä sähköpostitse liiton kehitysjohtajaan Janne Jalavaan: janne.jalava@mtkl.fi.

Mielenterveyden keskusliitto on perunut myös kaikille avoimet kurssit, koulutukset, yleisöluennot sekä kasvokkaisen neuvonnan 13.4. saakka ja suosittelee työntekijöilleen etätyötä aina kuin se suinkin on mahdollista. Jatkosta tehdään päätöksiä sen mukaan, miten koronatilanne kehittyy ja viranomaiset ohjeistavat. Tiedotamme kaikista muutoksista verkossa, sosiaalisen median kanavissa sekä näissä jäsentiedotteissa, jotka jaetaan sähköpostitse jäsenyhdistysten puheenjohtajille, toiminnanjohtajille, hallitusten jäsenille ja työntekijöille sekä yhdistysten ilmoittamiin virallisiin sähköpostiosoitteisiin.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.