Hyppää sisältöön

Pidetään luovuusikkunat auki tässä ajassa

Mielenterveyden keskusliiton kulttuurituottajana on huhtikuussa aloittanut Nina Tuittu. Koulutukseltaan Tuittu on taiteen maisteri (TaM), toimintaterapeutti (AMK) sekä visuaalisen alan taideopettaja. Taide- ja kulttuurikentällä hän on työskennellyt myös ammattitaiteilijana.

Työtehtävä on liitossa uusi, vaikka kulttuurityötä on toki tehty jo aiemminkin.

– Tässä ajassa on tärkeää, että myös kulttuuri ja luova toiminta huomioidaan vahvana osana hyvinvointia, toipumisprosessia ja kuntoutusta. Panostamalla luovuuteen, luovalla toiminnalla, voidaan helpottaa sopeutumista ennakoimattomiin tilanteisiin ja löytää uusia ratkaisuja ihan arkisessakin elämässä. Luovasta toiminnasta saa voimavaroja ja näkökulmia omaan jaksamiseen sekä elämän jakamiseen muiden kanssa, sanoo Tuittu.

Nina Tuittu sanoo, että on saanut urallaan nähdä monta merkityksellistä kohtaamista ja elämässä eteenpäin menoa, joissa kulttuurilla, taiteella ja luovalla tekemisellä on ollut iso osa.

– Toivo, oivallukset ja elämän kokeminen on syventynyt pienelläkin luovuuden herättelyllä. Minua koskettaa usein, miten jokaisen ihmisen omaperäisyys ja elämän ainutkertaisuus näkyy luovassa tuotoksessa, syntyipä sitten runo, ote päiväkirjasta tai vaikka piirros.

Yksi tämän vuoden kulttuurituotannon teemoista Mielenterveyden keskusliitossa on luova kirjoittaminen.

– Odotan kirjoittamisen myötä tarinoita ja kohtaamisia, vaikka voi se olla ihan yksityistäkin ääneen sanoittamista. Toivon, että mukaan uskaltaudutaan kirjoittamaan, ja varsinkin silloin, jos tuntuu siltä ”ettei osaa kirjoittaa”. Karjalaisin sanoin: ”Äänelläänhä se lintukii laulaa”.

Nina Tuittu on ensi töikseen kutsunut ja saanut liiton kulttuurikummiksi näyttelijä Seela Sellan. Sella tulee lukemaan ääneen yhden Käännekohta-kirjoituskilpailuun lähetetyistä tarinoista.

Nina Tuittu odottaa innoissaan myös tulevia yhdistysvierailuja – sitten kun arki taas kuljettaa matkalaisia junillaan.

 

Nina Tuittu, kulttuurituottaja, Mielenterveyden keskusliitto

Ota yhteyttä: nina.tuittu@mtkl.fi, 040 723 8682

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.