Hyppää sisältöön

Kaavin Mie-Te: Rohkeutta porukasta

Kaavin Mie-Te ry:ssä ollaan todellisia verkostoitumisen mestareita ja retkien ritareita. Kuten monessa pienessä, ja ilman rahoitusta toimivassa mielenterveysyhdistyksessä, myös Kaavilla on oltu aiemmin tiukan paikan edessä. Ajaako toiminta alas vai puhalletaanko ja puhkutaanko oikein kunnolla käyntiin. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti!

Kaavilla rakennetaan systemaattisesti ja urakalla yhteistyöverkostoja kunnan toimijoiden, niin sosiaalitoimen, muiden yhdistysten kuin paikallisten yritystenkin kanssa. Paikallisista yrityksistä on löytynyt kannatusjäseniä, sillä kaavilaisten kokemuksen mukaan yrityksissäkin ymmärretään nykyisin, että mielenterveysongelmat voivat koskettaa ketä tahansa.

Yrityksissäkin ymmärretään, että mielenterveysongelmat voivat koskettaa ketä tahansa.

Suosituille yhdistyksen toimintapäiville tilat ovat järjestyneet kunnalta. Kävijämäärät ovatkin lisääntyneet valtavasti, jopa nelinkertaistuneet lyhyessä ajassa. Vastavuoroisesti yhdistys on tuonut voimavarakeskeistä työtapaosaamistaan kunnan mielenterveyspalveluihin.

Porukassa löytyy rohkeus

Kaavin Mie-Te ry:n toimintaan kuuluvat yhteiset retket, jotka ovat osoittautuneet menestykseksi. Perusajatuksena retkillä on, että jokainen pystyy lähtemään mukaan, toinen toistaan tukien . Näin on tapahtunutkin. Se on melkoinen saavutus, kun jäsenistössä on paljon heitä, jotka joko liikkuvat huonosti tai eivät ole pitkään aikaan uskaltautuneet matkustamaan tai ihmisten ilmoille. Porukassa rohkeus löytyy ja unelmat toteutuvat.

Kovasti on otettu askeleita Kaavilla!

Pituushyppytyyli hioutuu

Porukassa kasvanut rohkeus on kasvattanut toimintaa. Monenlaiset liikuntaharrastukset ovat tulleet osaksi Kaavin yhdistyksen arkea. Kävelyä harrastetaan paljon Askeleita Arkeen-kävelykalenterin myötä, kuntosalilla käydään ja hiljan on alettu valmistautua tuleviin yleisurheilukisoihin. Ilmeisesti Kaavilla ollaan mitalin kiilto silmissä, sillä urheilukentällä käydään ahkerasti treenissä ja pituushyppytyylejä hiotaan oikein ohjaajan kanssa.

Netissä

Nettisivut

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.