Hyppää sisältöön

Kalajokilaakson Mielikit: Ovet auki ja Kimble käynnissä joka päivä

Kalajokilaakson Mielenterveysyhdistys Mielikit ry:n näkyvin toimintamuoto Ylivieskassa on Mielikkitalo, päivittäinen kohtaamispaikka, jossa kahavipannu on kuumana koko päivän ja jossa korostetaan yksinäisyyden torjuntaa ja toinen toistemme hyväksyntää sellaisina kuin olemme.

Seuraa, keskusteluja, kuulumistenvaihtoa ja monenlaista toimintaa on joka päivä. Viikonloppuisina tai juhlapyhinäkään ei tarvitse kenenkään olla yksin, sillä Mielikkitalon ovet ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä, myös jouluna ja juhannuksena. Juhlapyhien aattona talo on perinteisesti auki niin myöhään, kun kävijöitä riittää.

Ilman Kimbleä ei lähdetä edes kesäretkelle.

Päivittäisten kävijöiden ikähaarukka on suuri: Parikymppisestä pitkälti yli 80-vuotiaisiin. Toimintaa onkin moneen makuun karaokesta levyraatiin, keilaukseen, bingoon ja tietenkin Kimblen pelaamisen. Sitä on talolla harrastettu intohimoisesti jo vuosituhannen taitteesta! Ilman Kimbleä ei lähdetä edes kesäretkelle. Kimblen ympärillä on jaettu ilot ja surut, ja pelit jatkuvat aktiivisena päivittäin. Kimblen kulutus on niin kovaa, että yksi pelilauta ei kauaa käytössä kestä. Vuositasolla hankitaan ainakin 8 uutta pelilautaa, kerrotaan Mielikkitalosta.

Tänään tarjolla herkullista keittoa ja hyvää jälkkäriä.

Päivittäin talolla valmistetaan makoisa ja edullinen kotilounas – eikä jälkiruokiakaan ole unohdettu. Mielikkitalo harrastaa niin herkullista ruokakuva-sometusta, että vesi herahtaa kielelle satojen kilometrien päässäkin. Halukkaat voivat osallistua ruoanlaittoon, siivoukseen ja muihin kodin askareisiin tai pihan hoitoon.

Kalajokilaakson Mielikit, Mielikikitalo, Mielenterveyden keskusliitto

Hemmotteluhetkiä ja tietoteknistä tukea

Joskus pistetään pystyyn tanssit, välillä on tietoa mielenterveysasioista ja yhteistä unelmakartan askartelua. Seurakunnan diakoni pitää tuokiota kerran kuussa. Marjaretkille ja markkinoille mielikkiläiset osallistuvat myös ahkerasti. Hemmotteluhetkiäkin on tarjolla:  Talolla voi halutessaan saunoa ja välillä on hierontaa ajanvarauksella.

Kävijöiden arkea helpottavat mahdollisuus käyttää tietokonetta ja nettiä, tietotekninen apu aina tarpeen tullen, pyykkäysmahdollisuus sekä EUn ruoka-apu silloin, kun talous on tiukilla.

Mielikkitalo on löytänyt hyvin paikkansa Ylivieskassa ja uusia tutustujia käy talolla viikoittain. Uusien kävijöiden on helppo tulla talolle, koska yhteishenki on loistava ja kaikki otetaan avoimin sylin vastaan.

1998 avatun talon toimintaa pyörittävät arkisin ohjaajat ja viikonloppuisin toiminnalle aivan kullanarvoiset vapaaehtoiset.

Netissä ja somessa

Nettisivut

Facebook

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.