Hyppää sisältöön

MPMTO: Neuvontaa ja toimintaa monella kielellä

Talo iyo tusaale! Neuvoa ja ohjausta! Itä-Helsingin Lyypekin aukiolla saa apua arkeen sekä tukea ja neuvoa mielenterveys- ja päihdeasioihin usealla eri kielellä: suomeksi, englanniksi, somaliksi, dariksi, kurdiksi ja arabiaksi.

 

Usein maahanmuuttajat ovat ryhmä, joka helposti syrjäytyy yhteiskunnan tarjoamista palveluista. MPMTO auttaa erityisesti maahanmuuttajaperheitä, mahdollisuuksien mukaan näiden omalla kielellä. Suurin osa yhdistyksen puoleen kääntyvistä on alle 26-vuotiaita nuoria pääkaupunkiseudulta.

Me menemme asiakkaiden luokse puistoihin, pubeihin, sairaaloihin, koteihin.

Tukea ja neuvoa saa kaikkiin henkiseen hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Aikaa ei välttämättä tarvitse varata, mutta jos puhuttavaa ja käsiteltävää on paljon, aikakin kannattaa varata ennakkoon, ohjeisestaan yhdistyksestä. Sen lisäksi lähdetään sinne, missä asiakkaat ovat.

”Me menemme usein asiakkaiden luokse, kaikialle missä he vaan ovat. Puistoihin, pubeihin, sairaaloihin ja heidän koteihinsa”, kertoo Ahmed, MPMTOn yksi ohjaajista.

Yhdistys järjestää myös kesäleirejä ja urheilutoimintaa. Nuorten ryhmissä pelataan jalka- ja koripalloa, naisten ryhmässä venytellään ja joogataan. Viikonloppuisin tuetaan läksyjenteossa sekä lapsia että aikusia. Lisäksi yhdistyksellä on ”mamu-perheen olohuone”, naisten keskusteluryhmä kokemusten ja ajatusten vaihtoon.

Erityisesti MPMTOssa panostetaan mielenterveys- ja päihdeongelmiin liittyvien ennakkoluulojen vähentämiseen sekä nuorten rikollisuuden ennalta ehkäisemiseen. Yhteistyötä tehdään Rikosseuraamuslaitoksen (RISE) kanssa siinä, kuinka jo rikoksia tehneet nuoret saadaan taas mukaan osaksi yhteiskuntaa.

Toiminnassa on mukana sekä työntekijöitä että vapaaehtoisia.

Netissä ja somessa

Nettisivut

Facebook

 

 

 

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.