Tuupovaaran mielenterveysyhdistys Kajastus ei ole suuren suuri, mutta järjestää silti ahkerasti mahdollisuuksia yhteiseen keskusteluun, kuulumisten ja kokemusten vaihtoon kahvikupposen äärellä. Yhdistyksen vertaistukiryhmä kokoontuu kaksi kertaa kuussa aivan Tuupovaaran keskustassa, Hopearinteellä.
Tuupovaaralla tavataan! Joka toinen viikko.
Välillä taas tavataan retkien merkeissä ja käydään yhdessä vaikkapa teatterissa tai elokuvissa. Säännöllisesti puetaan myös keilauskengät jalkaan: Keilat kaattuvat rytinällä! Yhdistyksen jäsenet ideoivat ja toteuttavat toimintaa yhteisesti, vapaaehtoisvoimin. Koolla on yleensä kymmenhenkinen porukka, ja uusia ihmisiä on tullut mukaan toimintaan viime aikoina, iloitaan Tuupovaaralta.
Tuupovaaran Kajastus kuuluu Itäiseen Tiimiin, joka on Pohjois-Karjalassa vapaaehtoista mielenterveystyötä tekevien yhdistysten yhteistyötyötiimi.