Hyppää sisältöön

Ilmainen rap-työpaja nuorille

Tänä vuonna esikoisalbuminsa julkaissut räppäri Hussa opettaa ilmaisessa työpajassa, miten musiikin tekeminen voi auttaa ajatusten ja mielen purkamisessa. Työpajassa tehdään kirjoitusharjoituksia, jotka auttavat ajatusten ja sanoituksien löytämisessä.

Ilmoittautuminen on suljettu työpajan nopean täyttymisen vuoksi. 

Työpaja sopii hyvin sinulle, jos olet noin 18–30-vuotias, olet kiinnostunut biisien tekemisestä ja kamppailet mielen sisäisten asioidesi kanssa ja haluaisit löytää tavan purkaa niitä. 

Työpajaan osallistumiseen tarvitset kynän, paperia ja esimerkiksi sanomalehden tai kirjan, johon voi tehdä merkintöjä, sekä laitteen, jolla pääset verkkoon.

Biisien kirjoittaminen on auttanut mua isosti. Mä laitan aina kaiken siihen tekstiin ja se ongelma periaatteessa häviää.

Rap-työpaja järjestetään torstaina 22. lokakuuta kello 15–16.30 verkossa. 

Rap-työpajassa räppäri Hussa kertoo tavastaan tehdä biisejä ja opettaa, miten teksteistä voit tehdä sanoituksia. Ohjaajana toimiva Nina Tuittu antaa erilaisten kirjoitusharjoitusten avulla tapoja selättää tyhjän paperin kammo, tavan kerätä ajatuksia ja työstää ajatuksia kirjoituksina pidemmälle. 

  • Mitä? Ilmainen rap-työpaja verkossa
  • Milloin? Torstaina 22. lokakuuta 2020 kello 15–16.30
  • Missä? Verkossa, Teams-alustalla, johon saat osallistumislinkin
  • Mitä tarvitsen? Kynän, paperia, sanomalehden johon voi tehdä kevyitä merkintöjä, sekä laitteen jolla pääset verkkoon

Näet Hussan ja Ninan videoyhteydellä, sinä voit vain seurata omalta ruudultasi työpajaa ja tehdä harjoituksia kotoasi käsin. Halutessasi voit osallistua nimimerkillä chattaillen!

Keräämme työpajassa syntyneitä sanoituksia chatissa, joita Hussa käyttää biisin tekemisessä. Sanoituksista syntynyt biisi lähetetään kaikille työpajaan osallistuneille sähköpostitse kuultavaksi.

Huomioithan, että työpaja ei ole tarkoitettu jo biisejä tehneille henkilöille.

Tämän työpajan mahdollistaa meille Fortum.

Kiinnostuin räpista kun siirryin yläasteelle ja frendiporukka kuunteli paljon räppia. Tutkiskelin internetiä, että miten räppia tehdään. Aluksi kuunneltiin ja tutkittiin lyriikoita, mietittiin mitä ne sanoo ja miten se tapahtuu. Jossain vaiheessa vetäydyin yksin omaan luolaan tekemään vaan biisejä.

 

Hussa x Mielenterveyden keskusliitto

 

Apua ja tukea mielen asioihin Valoa-chatista arkisin 12–18

Luottamuksellinen keskustelupaikka kaikille, jotka kaipaavat tukea mielen asioihin.

Klikkaa chattiin sivun oikeasta alareunasta.

Sinun ei tarvitse tietää valmiiksi sopivia sanoja, pelkkä tunne riittää.

www.valoachat.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.