Kuka olit ennen kuin maailma kertoi, kuka sinun pitäisi olla?
Millaisia ihmisiä olisimmekaan ilman rooleja ja velvoitteita, joita yhteiskunta ja muut ihmiset ovat toiveillaan ja vaatimuksillaan meille antaneet, kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton viestinnän asiantuntija Emma Nikka.
Jos ihmisiä voisi kuvailla huojuviksi torneiksi, minä olin sellainen, jonka palaset olivat olleet aina tasaisesti nätissä pinossa. Vuosien aikana alimpien kerrosten paloja oli kuitenkin alkanut hitaasti kadota, monestakin syystä. Sitten tapahtui yksi liikahdus, ja torni kaatui. Vaikka se siinä hetkessä pelästytti, aloin aika pian ymmärtää, miten tärkeästä asiasta oli kyse.
Törmäsin jokin aika sitten somen kuvavirrassa englanninkieliseen tekstiin, joka kuului suomennettuna näin: “Kuka olit ennen kuin maailma kertoi, kuka sinun pitäisi olla?” Se kolahti. Jos sivuhistoriastani poistettaisiin kaikki maailman sanattomat ja sanalliset viestit siitä, millainen nainen, ystävä, puoliso, tytär, työntekijä tai ihminen ylipäätään minun pitäisi olla, mitä jäisi jäljelle? Hajanaisia hakusanoja, jotka eivät johda mihinkään vai ehkä vain tyhjä taulu, tabula rasa?
Näin uuden vuoden alussa ilma on sakeana ihmisten lupauksista ja toiveista, ”new year, new me – uusi vuosi, uusi minä”. Haluaisin kuitenkin haastaa tuota sanontaa. Kenenkään meistä ei tarvitse pyrkiä olemaan jatkuvasti uusi, parempi versio itsestään. Sellainen ei anna lupaa keskeneräisyydelle, epätäydellisyydelle ja herkkyydelle. Suorituskeskeinen maailma yrittää puristaa meitä muottiin, johon mahtuvat vain valmiit, täydelliset ja kovat ihmiset. Jos pyrimme vain täyttämään yhteiskunnan ja muiden ihmisten toiveita ja vaatimuksia, saatamme kadottaa yhteyden itseemme.
Millainen ihminen siis olisin, jos ympäriltäni riisuttaisiin kaikki roolit ja velvoitteet? Kuka olin ennen kuin maailma kertoi, kuka minun pitäisi olla? Entä jos jatkuvan eteenpäin pyrkimisen sijaan lähtisinkin etsimään juuriani – sitä ihan todellista minääni?
Huojuvaa tornia ei tarvitse väkisin yrittää pitää pystyssä, sinunkaan. Joskus sen kaatuminen on oikeastaan onnenpotku. Uutta samanlaista tornia ei ole pakko rakentaa. Sen sijaan on lupa keskittyä katselemaan tyhjää taulua, jolle voi pikkuhiljaa alkaa piirtää kuvioita ihan itse.
Aika vapauttavaa, eikö?
Emma,
viestinnän asiantuntija
Tiesitkö, että kevään 112 kurssiamme on juuri julkaistu? Ehkä löydät jonkin sellaisen kurssin tai koulutuksen, joka tarjoaa mahdollisuuden itsesi tutkimiseen… Tutustu kurssioppaaseen ja ilmoittaudu mukaan täällä!