Hyppää sisältöön

100 % tukena – 100 % Rock: Matias Kangas

Masennus voi näyttäytyä monella eri tapaa. Sen tietää myös keskivaikean masennuksen kanssa elävä Matias Kangas, joka keskustelee aiheesta Radio Rockin juontaja Jone Nikulan kanssa. Kyseessä on viime syksynä julkaistu Mielenterveyden keskusliiton ja Radio Rockin yhteistyöpodcast-sarja, jonka jaksoja nostamme kesällä uudelleen esiin.

Monet kokevat masentuneena, ettei mikään tunnu miltään. Vaikka Matias Kangas tunnistaakin kyseisen olotilan, hänen masennuksensa ilmenee pääosin eri tavalla.

− Minulla masennus on näyttäytynyt eniten asioiden loppuun viemisen vaikeutena. Aina ei vaan riitä virta kaikkiin asioihin, joita haluaisin tehdä, hän kertoo podcast-jaksossa.

Pahimmassa vaiheessa tunnetilat ovat myös heilahdelleet suuresti

− Iso osa elämäni öistä on mennyt siihen, että olen itkenyt itseni uneen.

Matias muistaa hakeneensa apua ensimmäisen kerran ollessaan armeijassa, johtajakoulutuksessa. Itse koulutus ja armeijaelämä struktuureineen kannattelivat häntä hyvin, mutta siviilielämän takaiskut olivat liian raskaita kantaa. Unet katosivat ja väsymys kävi ylivoimaiseksi. Kynnys astella varuskuntasairaalaan oli suuri. Vaikka hän kokee tulleensa hyvin kohdatuksi, ei käynti muuttanut konkreettisesti mitään. Hän kelpasi edelleen palvelukseen. Matias uskoo tietävänsä syyn.

− Olen myöhemmin alkanut tajuta, että minulla on paha tapa olla ihmisten ilmoilla tosi skarppi, ja romahtaa sitten kotona.

Matias suoritti armeijan johtajakoulutuksen hyvillä arvosanoilla. Armeijan jälkeen hän aloitti luokanopettajan opinnot. Opintojen alussa hän haki mielenterveysapua Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöltä. Kun puhelu avoimesta paikasta tuli pitkän jonotusajan jälkeen, Matias ei ottanut sitä vastaan. Juuri sillä hetkellä hän ei kokenut tarvitsevansa apua.

Hyvä olo ei kuitenkaan kestänyt pitkään, ja lopulta mittari tuli täyteen vuonna 2015, kesken kandiopintojen.

− Kyllästyin siihen, että aloin huomata saman kuvion toistuvan. Meni parista kolmeen viikkoon siten, että sain opintoja normaalisti kasaan. Sitten tuli viikko, etten saanut itseäni sängystä ylös, vaikka tiesin, että ovelle on vain muutama askel.

Matiaksen keho ja mieli olivat sitä mieltä, että nyt ei pysty enää.

Kuuntele kiinnostava keskustelu kokonaisuudessaan: https://www.supla.fi/audio/3732739

Radio Rock ja Mielenterveyden keskusliitto julkaisivat viime marraskuussa yhteistyöpodcast-sarjan, jossa Jone Nikula haastattelee niin kokemusasiantuntijoita kuin terveydenhuollon ja liittotason ammattilaisia mielenterveydestä, sen häiriöistä ja hoidosta. Julkaisemme jaksoja uusiksi osana Mielenterveyden keskusliiton 50-vuotisjuhlavuoden 50 tarinan sarjaa.

Tutustu aiemmin julkaisuihin tarinoihin.

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.