Jenny Rostain on seissyt kuilun reunalla, käynyt läpi itsetuhoisia ajatuksia ja yrittänyt itsemurhaa. Hän on kiitollinen, että on selvinnyt niistä ja löytänyt elämäänsä valoa.
Sivupersoonahäiriödiagnoosin ja sitä myötä oikeanlaisen hoidon saaminen muutti kuusi vuotta sitten Leena Saarisen elämän. Toipumisessa on auttanut myös raskas musiikki sekä hoitaja, jonka kanssa yhteinen musiikkimaku syvensi luottamusta.
Karjaan mielenterveysyhdistys Kaippari ry:n puheenjohtaja Seppo ”Sepi” Sundman on ikänsä ollut mukana vapaaehtoistoiminnassa. Paikkakunnalla hänet tunnetaan aktiivisena niin Karjaan Elävän Musiikin Yhdistyksessä kuin mielenterveysyhdistyksessä. Kaikkeen hän sanoo päätyneensä kuin vahingossa.
Mielenterveyden keskusliiton vuoden 2023 kulttuurikummi, kitaristi Erkka Korhonen sai aloittelevana muusikkona kuulla naljailua musiikkityylistään. Nyt hän on saavuttanut urallaan enemmän kuin uskalsi pikkupoikana edes haaveilla. Musiikki on auttanut myös vaikeina aikoina ja raskaan menetyksen osuessa kohdalle.
Anniina Holma-Suutari kirjoitti vaikeista ajoista toiveikkaan runon, Varjojen enkelit. Runo voitti liiton kirjoituskilpailun ja kasvoi artisti Kyösti Mäkimattilan käsissä lauluksi. Anniina kertoo, millaisia tunteita runoon liittyy, ja mistä hän on itse löytänyt toivoa synkimpinä aikoina.
Esko Poutanen opetteli virkkaamaan sairastuttuaan masennukseen. Se toi päiviin tekemistä ja auttoi rakentamaan uutta minää masennuksen jälkeen. Neliöistä alkanut virkkausharrastus on tuottanut nyt jo satoja pehmoleluja, joita ovat saaneet lahjaksi niin omat kuin ystävien ja sukulaisten lapset.
Tiina Arponen kuvailee itseään ihanuuden tekijäksi. Käsityöt ovat olleet osa hänen elämäänsä lapsuudesta asti ja auttaneet vaikeiden vaiheiden läpi. Enemmän kuin valmiista työstä Tiina nauttii työn tekemisestä, suunnittelusta ja haaveilusta.
Esiintymiskouluttaja ja taiteilija Mika Tepsa koki lapsena turvattomuutta, ja se on vaikuttanut aikuisena mielenterveyden horjumiseen. Vaikeuksista huolimatta Mika on pitänyt kiinni uteliaisuudesta elämää kohtaan, ja se on antanut rohkeutta taiteilijan uralla.
Mielenterveyden keskusliitto on juhlinut tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Vaikka pandemia ja rahoitushuolet toivat omat haasteensa vuoteen, on toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka onnellinen kaikista koetuista tarinoista ja kohtaamisista. Ihmisiä on juhlavuoden aikana tavoitettu enemmän kuin koskaan.
Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.