Hyppää sisältöön

Käsi kädessä -lehden tarina jatkui 43 vuotta

Mielenterveyden keskusliitto julkaisi vuosina 1972−2015 Käsi kädessä -lehteä, jonka kannessa moni poliitikko ja artisti kertoi omista mielen ja elämän haasteistaan. Alun perin jäsenyhdistyksille suunnattu lehti laajeni vuosien myötä, ja parhaimmillaan lehdellä oli satoja tuhansia lukijoita. Nykyään lehden perintö elää Tunne & Mieli -lehdessä.

Mielenterveyden keskusliitolle perustettiin jäsenlehti vuonna 1972, vuosi liiton perustamisen jälkeen. Nimikilpailun jälkeen sen nimeksi valittiin vertaistukea kuvaava Käsi kädessä. Jäsenten voimin tehty lehti ilmestyi alkuaikoina vain silloin tällöin. On ihailtavaa, että se oli voimissaan 20 vuotta ilman palkattua tekijää. Raha-automaattiyhdistys alkoi merkittävämmin avustaa liittoa vasta 1980-luvun loppupuolella.

Käsi kädessä -lehti käsitteli alkuvuosikymmeninä enimmäkseen liiton ja sen jäsenyhdistysten toimintaa sekä vertaistukea. Vähitellen julkaistiin myös asiantuntijakirjoituksia, tutkimustietoa ja elämänhallintaan liittyviä asioita. Yksi lehden tärkeä tavoite oli alusta alkaen vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon nostamalla esille mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien elämään ja kohteluun liittyviä epäkohtia. Lehden ystäväpalstalta moni löysi ystävän, joskus myös puolison. Lukijamatkat olivat monelle elämän kohokohta. Myöhemmin mukaan tuli myös työelämään liittyviä aiheita.

Jäsenlehdestä kehittyi 1990-luvulla myös varainhankinaväline. Myyntiä vauhdittamaan pyydettiin kansikuvaan julkisuuden henkilö, jota myös haastateltiin. Monet esiintyvät taiteilijat ovat kertoneet oman elämänsä vaikeuksista, niistä selviytymisestä tai elämänkokemuksistaan. Useat päättäjät, kuten ministerit Sinikka Mönkäre ja Iiro Viinanen, ovat antaneet haastatteluja ajankohtaisista aiheista. Psykiatri Ben Furman painotti anteeksiantamista ja kiitollisuutta. Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen muistutti, että ihminen on osa luontoa. Tangokuningas Amadeus Lundberg korosti perheen merkitystä. Laulaja Anita Hirvonen kehotti antamaan itselleen anteeksi. Laulaja ja näyttelijä Samuli Edelmann sanoi, että kodin löytää omasta itsestään. Liiton entinen puheenjohtaja Pekka Sauri korosti vuorovaikutuksen merkitystä. Lista on todella pitkä.

Kaikkien aikojen suosituin lehden numero oli vuodelta 1996, ja sen kannessa oli tuolloin uransa huipulla ollut laulaja Jari Sillanpää. Käsi kädessä -lehteä esiteltiin useilla sosiaali- ja terveysalan messuilla ja tämä numero suorastaan revittiin käsistä.

Yksi lehden tärkeä tavoite oli alusta alkaen vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon nostamalla esille mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien elämään ja kohteluun liittyviä epäkohtia.

Kaksi lehteä, kaksi kohderyhmää

Lehteä alettiin myydä puhelimitse kotitalouksiin 1990-luvun puolivälissä. Tilaajien määrät lisääntyivät ja lehden sisältöä kehitettiin kotitalouksia palvelevaksi. Liiton jäsenistöltä saatiin palautetta, että lehti ei enää palvele riittävästi sen tarpeita. Päädyttiin ratkaisuun, että Käsi kädessä -lehti jatkaa varainhankintalehtenä ja jäsenistölle perustetaan uusi lehti Revanssi. Käsi kädessä -lehti pyrki tavoittamaan kotitaloudet ja yritykset sekä esimerkiksi työnsä puolesta mielenterveysasioista kiinnostuneet. Revanssin ensisijaista kohderyhmää olivat mielenterveysyhdistykset ja niiden jäsenet, liiton kannatusjäsenet, rahoittajat ja päättäjät. Jäsenet saivat veloituksetta Revanssin ja Käsi kädessä -lehden puoleen hintaan.

Lehtien sisällöissä oli erilaiset painopisteet. Käsi kädessä -lehdellä oli yhteiskunnallinen näkökulma ja se käsitteli mielenterveysasioita mahdollisimman laajasti, mutta kertoi myös ”Ei hullumpi liitto” -palstallaan liiton toiminnasta, jotta lehden tilaajat tietäisivät, millaista vapaaehtoista mielenterveystyötä liitto tekee. Revanssin sisältö keskittyi yhdistystoimintaan, vertaistuen eri muotoihin ja lukijoita koskeviin asioihin. Sen tavoitteena oli etenkin vahvistaa yhteenkuuluvaisuutta ja järjestökulttuuria.

Digitaalisen viestinnän vahvistumisen myötä Revanssin neljä kertaa vuodessa ilmestyvä painettu lehti on tänä päivänä suunnattu ensisijaisesti henkilöjäsenille, ja lehti tarjoaa lukijoille muun muassa henkilötarinoita, erilaisia ilmiöjuttuja mielenterveydestä sekä artikkeleita ajankohtaisista teemoista Mielenterveyden keskusliiton toiminnassa. Yhdistyksille suunnattu viestintä kulkee pääasiassa tiheämmin päivittyvissä digitaalisissa kanavissa, kuten kuukausittain ilmestyvässä sähköisessä jäsenkirjeessä.

Lukijoita parhaimmillaan 200 000

Käsi kädessä -lehden myyminen kotitalouksiin ylitti aluksi kaikki odotukset. Tuolloin ei vielä ollut tapana tehdä varainhankintaa myymällä puhelimitse yhdistyksen lehteä.  Parhaimmillaan lehden levikki oli 50 000, ja kun jokaista lehteä luki kolmesta neljään henkilöä, lukijoita oli 200 000. Lukijatutkimusten mukaan naiset olivat innokkaimpia tilaajia, mutta lehteä lukivat myös miehet. Lehdellä oli epäilemättä osaltaan myönteistä vaikutusta asenteisiin mielenterveyspotilaita ja -kuntoutujia kohtaan. Kolmekymmentä vuotta sitten ne olivat huomattavasti kielteisemmät kuin tänä päivänä.

Kilpailua tuli hyvin nopeasti ja hyvistä myyjistä oli pulaa. Lehteä myytiin aluksi alihankkijan kautta, mutta sen ongelmien tähden päädyttiin siirtämään puhelinmyynti omaksi toiminnaksi, jota hoiti liiton oma osakeyhtiö Oy MTKL Vireä Mieli. Näin varmistettiin hyvä myyntitapa ja evästettiin myyjiä tekemään liiton työtä tunnetuksi. Omia puhelinmyyjiä oli parhaimmillaan parikymmentä, ja osalle heistä se oli päätyö, josta sai elannon.

Lehti ilmestyi kuusi kertaa vuodessa. Järjestelmä rakennettiin niin, että lehden ilmestyessä soitettiin läpi kaikki tilaajat, joiden tilaus oli katkolla. Myyjä sai hyvän palkan, koska niin monet halusivat jatkaa tilaustaan tutulta myyjältä. Väliaikoina etsittiin uusia tilaajia ja silloin ansiot olivat pienempiä.

Oy MTKL Vireä Mieli Ab:n hallitus päätti kuitenkin muuttaa järjestelmää siten, että entisille tilaajille tarjottiin kestotilausta eikä heille enää soitettu. Tämä oli lyhytnäköinen päätös ja valitettava käänne. Myyjien ansiot romahtivat ja useimmat heistä etsivät muuta työtä. Puhelinmyynti tuli muutenkin koko ajan vaikeammaksi, koska monella kotitaloudella alkoi olla siitä huonoja kokemuksia.

Käsi kädessä -lehden myyminen kotitalouksiin ylitti aluksi kaikki odotukset. Tuolloin ei vielä ollut tapana tehdä varainhankintaa myymällä puhelimitse yhdistyksen lehteä.

Tunne & Mieli – uusi konsepti lehdelle

Käsi kädessä -lehden talousvaikeudet johtivat vuonna 2015 siihen, että myynnin nousua tavoiteltiin viemällä se myyntiin kauppoihin ja kioskeihin. Lehden konseptia uudistettiin ja sille annettiin uusi nimi Tunne & Mieli, joka kertoo kohderyhmälle lehden sisällöstä aiempaa paremmin. Liitto kustansi uudistunutta lehteä vielä vuoteen 2019 saakka, jolloin lehdelle etsittiin uusi kustantaja. Nykyään lehteä kustantaa Suomen Ammattimedia Suoma Oy, ja lehden omistaja on edelleen Mielenterveyden keskusliitto.

Lehti kertoo laajasti mielenterveydestä ja henkisestä hyvinvoinnista, kehon ja mielen yhteyksistä, ihmissuhteista ja työhyvinvoinnista. Mielenterveyden keskusliiton toiminnasta se ei Käsi kädessä -lehden tapaan kerro. Lehden kohderyhmänä on suuri yleisö, jonka kiinnostus mielenterveysasioihin onkin viime vuosikymmeninä lisääntynyt ja asenteet ovat muuttuneet myönteisemmiksi.

Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että psyykkiset sairaudet ja ongelmat nähtäisiin samalla tavalla kuin fyysiset sairaudet: niihin tulee saada tarvittava hoito ja niistä voi kuntoutua. Tarvitaan kannustavampi yhteiskunnallinen ympäristö ja enemmän ymmärrystä. Se ympäristö ja ymmärrys olemme me: sinä ja minä. Käsi kädessä -lehden tarina jatkuu Tunne & Mieli -lehdessä.

 

Kirjoittaja Inkeri Aalto toimi Käsi kädessä -lehden päätoimittajana vuosina 1991−2014.

Tutustu Tunne & Mieli -lehteen

 

Mielenterveyden keskusliitto -logo, 50 tarinaa mielenterveydestä

 

Mielenterveyden keskusliitto viettää vuonna 2021 50-vuotisjuhlavuottaan ja julkaisee vuoden aikana 50 tarinaa mielenterveystä.

Tutustu aiemmin julkaisuihin tarinoihin.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.