Hyppää sisältöön

”On mahdollista, että tulevaisuus on nykyhetkeä parempi”

Vertaiset verkossa -etätapahtumassa vieraillut laulaja, lauluntekijä Samuli Putro ymmärtää, ettei joulu ole aina pelkkää juhlaa. Kirjoittamisesta nauttiva artisti uskoo, että vaikeina hetkinä kannattaa yrittää keskittyä tulevaisuuteen.

Jouluun liittyy paljon odotuksia ja mielikuvia perheen kanssa vietetystä ajasta, johon kuuluu lahjoja, runsas ruokapöytä ja iloinen puheensorina. Monille joulu on kuitenkin kaikkea muuta. Huolet ja murheet eivät vietä joululomaa, vaan saattavat päinvastoin kasvaa entistä suuremmiksi ja lisääntyä.

Jouluun liittyvät paineet tunnistaa myös artisti Samuli Putro, joka esiintyi torstaina 16.12. Mielenterveyden keskusliiton Vertaiset verkossa -etätapahtumassa.

Putro tietää, miten kovasti ihmiset toivovat, että kerran vuodessa vietettävä juhla onnistuisi. Siksi hän vertaakin joulua urheilusuoritukseen, joka epäonnistuu usein nimenomaan liiallisten odotusten ja paineiden takia.

– Tietysti ihmisillä on eri mittakaavaisia asioita, mutta uskon, että jossain määrin joulu on vaikea lähestulkoon kaikille, hän sanoo.

Vaikeina aikoina Putro kannustaa keskittymään nykyhetken sijaan tulevaisuuteen.

– Kun paha olo on päällä, se tuntuu loputtomalta. On kuitenkin mahdollista, että tulevaisuus on parempi kuin se helvetin painavalta tuntuva nykyhetki.

Putro on viettänyt jouluja vanhempiensa luona, ystävien kanssa ja yksin. Kaikki ovat olleet hänestä mukavia tapoja.

– En varmastikaan haluaisi aina viettää joulua yksin, mutta silloin kun pärjää itsensä kanssa, sekin on vaihtoehto. Ainahan se ei ole niin.

Tänä vuonna Putro aikoo viettää hidastempoista joulua Tampereella vanhempiensa luona.

− Viime vuonna sinne ei oikein voinut mennä, joten tänä vuonna hengailen porukoiden kanssa ja tulen sitten jossain vaiheessa takaisin Helsinkiin, en edes tiedä vielä milloin.

Musiikki tekee arjesta parempaa

Työt tuovat hänen arkeensa piristystä.

– Motiivini tehdä musiikkia on se, että se tekee arjesta parempaa.

Putrolla on käynnissä pitkä työrupeama. Vaikka hän nauttii työstään, tulee pysähtymisellekin tulevaisuudessa tarvetta. 

− Hyvä puoli liikkeellä olemisessa ja asioiden tekemisessä on se, ettei oikein ehdi ajatella mitään. Ei hyviä eikä huonoja asioita. Huono puoli taas on se, että jossain kohtaa ne asiat ottavat sinut kiinni, jos et itse ota kiinni niistä.

Tyypillisenä arkipäivänään Putro herää yhdeksän maissa ja alkaa kirjoittaa ennen kymmentä. Haastattelupäivänä hän oli käynyt iltapäivällä uimassa ja tullut sen jälkeen kotiin tekemään haastattelun, jonka jälkeen aikoi vielä jatkaa kirjoittamista.

Silloin tunnen, että tämä päivä ei mennyt hukkaan. Se antaa potkua huomiseen, jolloin aion jatkaa kirjoittamista.

Putron mielestä luovuutta on mystifioitu. Hän toteaa, että kappaleet syntyvät kirjoittamalla.

– En usko sellaiseen jumalalliseen kosketukseen, joka tulisi aina silloin tällöin ja teksti olisi ihan timanttia. Uskon enemmänkin semmoiseen ojankaivajalogiikkaan tuossa hommassa.

Päivän päätteeksi, riippumatta siitä, ovatko kirjoitetut tekstit Putrosta hyviä vai huonoja, hän siirtää ne suuren paperipinon päälle.

− Silloin tunnen, että tämä päivä ei mennyt hukkaan. Se antaa potkua huomiseen, jolloin aion jatkaa kirjoittamista.

Sivun pääkuva: Aki Roukala / Universal

 

Mielenterveyden keskusliitto viettää vuonna 2021 50-vuotisjuhlavuottaan ja julkaisee vuoden aikana 50 tarinaa mielenterveydestä. Katso aiemmin julkaistut tarinat täältä.

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.