Hyppää sisältöön

Koronaviruksen tuomat muutokset toimintaamme

Koronaviruksen tuoma poikkeustilanne tuo uusia haasteita jokaisen arkeen. Mielenterveyden keskusliitto vastaa tarpeeseen laajentamalla neuvonnan aukioloaikoja ja viemällä koulutuksia ja kursseja verkkoon.

Mielenterveyden keskusliitto ry laajentaa neuvonnan palveluitaan koronaviruksen aiheuttaman kriisin vuoksi. Chat-palvelumme on auki arkisin kello 12–18, jonka lisäksi neuvontapuhelin ja vertaistukipuhelin ovat auki joka arkipäivä kello 10–15. Molempiin voi ottaa yhteyttä itsensä, läheisensä tai vaikka asiakkaansa asialla:

”Chattiin ja palvelunumeroihimme voi ottaa yhteyttä minkä tahansa asian kanssa. Usein yhteydenottajilla ei ole mitään tiettyä kysymystä, johon tarvitsi vastauksen, enemmänkin olo tai tilanne, jonka kanssa ei oikein pääse eteenpäin”, kertoo Mielenterveyden keskusliiton kuntoutuspäällikkö Kimmo Hane.

Mielenterveyden keskusliiton asiantuntijoiden kanssa voi jutella juuri siitä aiheesta, joka tuntuu kuormittavalta tässä hetkessä. Se voi liittyä huoleen työpaikan tai talouden suhteen, läheisen turvallisuuden suhteen, tai vaikka haasteeseen sovittaa lapset ja työ poikkeuksellisesti saman katon alle. Koronaviruksen tuoma poikkeustilanne voi aiheuttaa monelle uusia pärjäämättömyyden ja kykenemättömyyden tunteita, joita voi olla hyvä purkaa jonkun kanssa.

Toiminta ja koulutukset verkkoon – muistettava myös ne, joilla ei edellytyksiä käyttää verkkopalveluita

Mielenterveyden keskusliitto on onnistunut siirtämään koulutukset ja kurssit nopealla aikataululla verkkoon:

”Muokkasimme koulutuksistamme webinaareja ja toteutamme esimerkiksi jäsenyhdistyksiemme vertaisille teemoitetut tapaamiset verkkoon kaksi kertaa viikossa. Olemme kulkeneet määrätietoisesti kohti digitaalista koulutustoimintaa jo aiemmin, mutta näin suuren harppauksen ottaminen viikossa kertoo paljon tahtotilasta palvella asiakkaitamme myös poikkeustilojen aikana, ja toisaalta siitä huolesta, että mielenterveyspalvelut eivät saa jäädä toissijaisiksi tällaisen kriisin keskellä”, pohtii koulutuspäällikkö Kirsi Sirola.

Ilmapiiri tälle kokonaiselle digiloikalle on ollut hyvin avoin. Kaikki ovat valmiita auttamaan ja hartiavoimin olemme tehneet töitä tämän eteen. On vain muistettava, että kaikilla ei tilanteesta huolimatta ole valmiuksia, välineitä tai osaamista ottaa osaa verkossa järjestettävälle toiminalle.

Mielenterveyden keskusliitto järjestää kursseja ja koulutuksia, jotka ovat suunnattu mielenterveyden ongelmia itse kokeneille, heidän läheisilleen ja heitä työssään kohtaaville sekä kaikille aiheesta kiinnostuneilleKriisi on vauhdittanut kurssien ja koulutusten siirtämistä verkkoon. Tammikuussa auennut Masennus kuin ikisade! -verkkokurssi on kasvattanut suosiotaan tässä tilanteessa. Lisäämme myös muuta verkkokurssitarjontaamme mielenterveydenongelmia itse kokeville. 

Lisätiedot:

Koulutuspäällikkö Kirsi Sirola, p. 040 552 2860
Kuntoutuspäällikkö Kimmo Hane, p. 050 599 6519

Mielenterveyden keskusliitto on mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten järjestö. Ajamme mielenterveyden häiriöihin sairastuneiden etuja ja toimimme asiantuntijana heitä koskevissa asioissa. Tarjoamme kaikille avointa tukea, neuvontaa sekä koulutuksia. Kaikessa toiminnassamme yhdistyvät kokemustieto ja ammatillinen asiantuntemus.

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.