Hyppää sisältöön

Mielenterveysviikko 2019: Diagnoosina ihminen – sairauksista huolimatta

Mielenterveyden keskusliiton jokavuotista mielenterveysviikkoa vietetään 17.-24.11.2019 teemalla Diagnoosina ihminen – sairauksista huolimatta.

Mielenterveysviikolla puhutaan negatiivisista leimoista ja luuloista, joita edelleen liittyy mielenterveysongelmiin. On tärkeää muistaa ja muistuttaa, että ihminen ei ole yhtä kuin sairaus, vaan hänellä on sairaus. Sairaus on vain yksi osa ihmisen elämää, eikä sen siksi pidä leimata ja määritellä ihmisen koko persoonaa.

Viikon aikana Mielenterveyden keskusliitto kampanjoi teeman ympärillä eri tapahtumissa ja sosiaalisessa mediassa. Mielenterveysyhdistykset eri puolilla Suomea järjestävät tapahtumia ja tempauksia: seminaareja, mielenterveyskävelyjä, iltamia, konsertteja ja lausuntailtoja. Lista tapahtumista julkaistaan verkossa marraskuun alussa.

Viikko alkaa sunnuntaina 17.11. kynttilätapahtumien päivällä, jolloin sytytetään kynttilät itsemurhan tehneiden muistolle. Kynttilätapahtumia järjestetään kymmenissä Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistyksissä eri puolella Suomea sekä monilla Surunauhan toimipaikoilla sekä seurakunnissa. Helsingin kynttilätapahtuma järjestetään Kallion kirkossa alkaen klo 17.

Maanantaina 18.11. klo 6.03 lähtee mielenterveysjuna Rovaniemeltä Helsinkiin, jonne juna saapuu klo 14.45. Juna on osa Balanssi ry:n ja Mielenvireys ry:n mielenterveysviikon kampanjaa, jossa on mukana myös Mielenterveyden keskusliitto. Junassa kuullaan kokemustarinoita ja livemusiikkia sekä järjestetään mielenterveysneuvontaa.

Mielenterveysmessut järjestetään tiistaina ja keskiviikkona 19.-20.11. Helsingin Kulttuuritalolla. Messut keräävät tuhansia alan ammattilaisia, mielenterveysongelmia kokevia ihmisiä ja heidän läheisiään sekä ammattilaisseminaarien että maksuttomien ja kaikille avoimen yleisöohjelman pariin.

Tiistaina 19.11. Mielenterveysmessuilla messuilla julkistetaan vuoden 2019 mielenterveysbarometri sekä vuoden 2020 Hyvän mielen lähettiläs. Mielenterveyden keskusliitto selvittää säännöllisesti mielenterveysongelmista kärsivien sekä eräiden muiden ihmisryhmien suhtautumista erilaisiin mielenterveyden kysymyksiin. Mielenterveysviikolla julkaistava barometri on yhdestoista, ja tänä vuonna esiin nousevat mielenterveysongelmien vuoksi leimautuminen ja häpeä sekä hoidon saatavuus ja laatu.

Seuraa tapahtumia nettisivuillamme www.mtkl.fi sekä somekanavissamme Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa ja osallistu keskusteluun: #diagnoosinaihminen #mielenterveysviikko

#diagnoosinaihminen

#mielenterveysviikko

 

Mielenterveysviikko on maamme laajin valtakunnallinen mielenterveysaiheinen teemaviikko ja sitä vietetään aina marraskuussa. Viikko nostaa esiin ajankohtaisia mielenterveyteen liittyviä teemoja, tuo esille epäkohtia, tekee parannusehdotuksia ja vaikuttaa asenteisiin. Mielenterveysviikkoa on vietetty jo vuodesta 1974 marraskuussa, ja sitä koordinoi Mielenterveyden keskusliitto.

 

Lisätietoja:

Mielenterveysbarometri:
viestintäpäällikkö Henna-Riikka Myrskylä, henna-riikka.myrskyla@mtkl.fi, puh. 050 574 3586
Haastattelupyynnöt:
viestinnän suunnittelija Mirja Aarnio, mirja.aarnio@mtkl.fi, puh. 050 493 4433
Mielenterveysmessut ja Kynttilätapahtuma:
tapahtumakoordinaattori Silja Lepistö, silja.lepisto@mtkl.fi, puh. 040 500 0822

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.