Olohuoneen osallistujat on mielenterveysyhdistyksille tarkoitettu haastekampanja, joka kannustaa liikunnan lisäämiseen liikuntavideoiden avulla. Kampanjaan kuuluu kahdeksan erilaista liikuntavideota.
Mielenterveyden keskusliiton jäsenkortit muuttuvat sähköisiksi vuoden 2021 alusta. Yhdistyksen jäsen saa oman korttinsa uusilta OmaKilta-sivuilta, joihin pääsee kirjautumaan 14.12.2020 alkaen. Kortin voi myös tulostaa.
Syty liikkeelle -jatkohaaste haastaa mielenterveysyhdistykset ja yhdistysten jäsenet liikkumaan monipuolisesti sekä kirjaamaan päivittäiset liikuntaminuutit ylös. Kampanja-aika on neljä viikkoa 16.11.–13.12.2020.
Vuoden 2021 jäsenjärjestöavustuksen hakuaika muuttuu ja uusi hakuaika on 7.1.–15.3.2021. Samalla siirrytään kokonaan sähköiseen hakutapaan. Avustusmuodot säilyvät ennallaan.
Sähköinen Kilta-jäsenrekisteriohjelma päivitetään uuteen, monipuolisempaan versioon lokakuun alkupuolella, ja se vaikuttaa sekä tapahtumailmoittautumiseen että Kiltaa käyttäviin yhdistyksiin.
Mielenterveyden keskusliiton jäsenlehden Revanssin vuoden kolmannessa numerossa aiheina mm. työuupumus, talous- ja velka-asiat sekä kokemustarina päihderiippuvuudesta toipumisesta.
Tarjoamme mielenterveysyhdistyksille ja niiden jäsenille tukea ja palvelua puhelimitse että verkossa. Kehitämme koko ajan uutta ja päivitämme tiedot tälle sivulle.
Syty liikkeelle -kampanja haastaa Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistykset aktivoimaan jäseniään liikkumaan. Kampanja-aika on neljä viikkoa 14.9.–11.10.2020.
Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.