Hyppää sisältöön

Enemmän kuin 50 tarinan liitto

Mielenterveyden keskusliitto on juhlinut tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Vaikka pandemia ja rahoitushuolet toivat omat haasteensa vuoteen, on toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka onnellinen kaikista koetuista tarinoista ja kohtaamisista. Ihmisiä on juhlavuoden aikana tavoitettu enemmän kuin koskaan.

− Olo on kuin maaliin päässeellä maratoonarilla, tuntuu todella hyvältä, kuvailee Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka tunnelmiaan 50-vuotisjuhlavuoden loppumetreillä.

Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka
Olavi Sydänmaanlakka. Kuvaaja: Mika Pollari

Vaikka sekä liittoa että sen jäsenyhdistyksiä uhanneet rahoitusleikkaukset ja koronapandemia aiheuttivat huolta vuoden aikana, on vuosi 2021 ollut numeroiden valossa liiton historian paras. Ihmisiä on tavoitettu enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Juhlavuotta haluttiin juhlistaa perinteisen historiikin sijaan julkaisemalla erilaisia tarinoita mielenterveysaiheista.

− Ihmisten tarinat ovat meidän todellinen historiikkimme, Sydänmaanlakka toteaa.

Mieleenpainuvia juhlia ja hetkiä

Sydänmaanlakan mieleen kuluvasta vuodesta ovat jääneet erityisesti menneen syksyn käynnit eri juhlissa ja paikallisyhdistyksissä. Kasvokkaiset tapaamiset ovat olleet pandemia-aikana kiven alla.

− Yhdistyksissä vieraillessa vahvistuu aina tunne siitä, että olemme paljon enemmän kuin 50 tarinaa. Ihmisten sydämellisyys ja se, miten he ottavat aina vastaan, on koskettavaa. Tuntuu kuin menisi kotiin.

Toinen Sydänmaanlakan mieleen jäänyt hetki on kesäkuulta, kun liiton 50-vuotisjuhlagaala vietettiin verkossa. Erityisen vaikutuksen häneen teki toimittaja Tuomas Enbusken aitous ja kertomus.

− Vaikka tapahtuma leijui bittiaalloilla, niin itse ainakin tulin tavattoman kosketetuksi. Parhaimmillaan tarinat koskettavat ja vaikuttavat juuri näin.

Tarinoiden voima

50 tarinaa tuntui Sydänmaanlakan mukaan luonnolliselta valinnalta juhlia liiton 50-vuotista taivalta. Tarinoilla on suuri vaikutus siihen, miten häpeänkokemuksia saadaan hälvenemään ja miten ihmiset kokevat yhdenvertaisuutta.

Tarinat ovat vieneet mukanaan myös toiminnanjohtajan.

− Meidän talomme on ollut aina täynnä tarinoita. Niiden kaikkien loisteessa olen todennut, että tämä on aivan mahtavaa työtä.

Tarinat tulee Sydänmaanlakan mukaan nähdä kokonaisten ihmisten elämäntarinoina, ei pelkkinä sairaskertomuksina. Mielenterveys näyttelee kokonaisuudessa vain sitä osaa, joka sille kuuluu.

− Toivoisin, että kaikki kokemusasiantuntijat kokisivat, että on mahtava kantaa omaa tarinaansa.

Kohtaamisia myös ensi vuonna

Tänä vuonna mielenterveysviikon teemana oli kohtaaminen. Kampanjan kasvoina oli niin julkisuudesta tuttuja Hyvän mielen lähettiläinä toimineita Duudsoneita kuin ihan tavallisia ihmisiä. Heillä jokaisella on oma tarinansa ja kokemuksensa mielenterveysongelmiin liittyen.

Sydänmaanlakka korostaa Mielenterveyden keskusliiton roolia näiden tarinoiden esiintuojana.

− Kampanjasta tuttuun Kiitos, että katsot mua silmiin -lauseeseen kulminoitui ihmisten tasavertainen kohtaaminen.

Vaikka verkkotodellisuudesta on ollut paljon apua liiton toiminnassa, se ei Sydänmaanlakan mukaan korvaa samassa tilassa toisen ihmisen kanssa olemista. Verkkotapaamiset kuitenkin madaltavat kynnystä tulla mukaan toimintaan anonyymisti, ilman leimaa ja häpeää.

Vaikka pandemia on laittanut Mielenterveyden keskusliiton toiminnan ahtaalle, lupaa Sydänmaanlakka, että kohtaamiset eivät lopu koskaan.

− Se on meidän ydintehtävämme tulevaisuudessakin, meidän olemassaolomme syy: luoda paikka ihmiselle, joka saa tulla kohdatuksi ja kohdata muut.

Mielenterveyden keskusliitto viettää vuonna 2021 50-vuotisjuhlavuottaan ja julkaisee vuoden aikana 50 tarinaa mielenterveydestä. Katso aiemmin julkaistut tarinat täältä.

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.