Hyppää sisältöön

Yksinäisyys on aiheena neuvonnassa päivittäin

Suomessa noin joka kymmenes ihminen kärsii vaikeasta yksinäisyydestä. Mielenterveyden keskusliiton neuvontapalvelun kuntoutusneuvojien mukaan yksinäisyys on runsaasti esillä yhteydenotoissa. Heidän mukaansa tärkeintä yksinäiselle on kohtaaminen ja läsnäolo.

Yksinäisyys on poikkeustilanteesta johtuen ollut tänä keväänä esillä runsaasti, kun ihmiset ovat joutuneet eristäytymään koteihinsa. Ne, jotka elävät yksin, ovat joutuneet olemaan entistä enemmän yksin, kun kontaktit läheisiin ja työkavereihin ovat vähentyneet. Monet iäkkäämmät ihmiset ovat jääneet yksin, kun lapset ja lapsenlapset eivät ole voineet heitä tavata.

Monille ihmisille yksinäisyys on kuitenkin todellista muulloinkin kuin poikkeusaikana. Suomessa noin joka kymmenes ihminen kärsii vaikeasta yksinäisyydestä, ja se koskettaa kaikenikäisiä ja kaikenlaisia ihmisiä. Yksinäisyydestä haetaan myös verkosta paljon tietoa, esimerkiksi Mielenterveyden keskusliiton verkkosivuston luetuimpia sisältöjä on jo pitkään ollut sivu, jossa puhutaan yksinäisyydestä. Mielenterveyden keskusliiton neuvontapuhelimeen ja Valoa-chattiin tulee lähes päivittäin yhteydenottoja, joissa puhutaan yksinäisyydestä.

Monille ihmisille yksinäisyys on todellista muulloinkin kuin poikkeusaikana. Suomessa noin joka kymmenes ihminen kärsii vaikeasta yksinäisyydestä.

Tärkeintä on kohtaaminen, ei neuvominen

Neuvontapalveluissa asiakkaita kohtaavat kuntoutusneuvojat sanovat, että kun yksinäisyyttä kokeva ihminen ottaa yhteyttä, tärkeintä on kohtaaminen, ei neuvonta.

– Ihminen tulee kohdata kiireettömästi ja olla läsnä juuri hänelle siinä hetkessä. Hyvin yksinäisille ihmisille ei voi mennä ehdottamaan, mikä auttaa tai olisi tarkoituksenmukaista – sitähän emme voi koskaan toista kuulematta edes tietää – vaan tärkeintä on myötätuntoisuus ja kuunteleminen. Juuri se on usein myös kaikkein vaikeinta, pidättäytyä itse neuvomasta ja olla vain läsnä, kuvailee neuvontatyön koordinaattori Milla Ristolainen.

Tietysti yksinäiselle ihmiselle pyritään tarvittaessa antamaan myös konkreettisia vaihtoehtoja, miten yksinäisyyttä voisi lievittää. Kohtaamisissa edetään aina asiakkaan yksilöllisen persoonan ja tilanteen kautta.

– Jos yksinäisyys on sellaista, ettei soittajalla ole ketään kenen kanssa jutella ja jakaa asioita, silloin vain keskustelemme kaikesta arkisesta ja kuulumisista, kuten mitä hän on tehnyt tai mitä aikoo tehdä, mistä hän tykkää tai mistä on tykännyt ennen, onko hänellä läheisiä tai onko harrastuksia. Pyrin löytämään niitä taustatekijöitä, joita yksinäisyyden taustalla saattaa olla ja mahdollisesti ohjailen hiukan keskustelua siihen suuntaan, että mistä olisi mahdollisuus saada muutosta elämään, ettei olisi niin yksinäinen, kertoo kuntoutusneuvoja Mirva Laine.

Ihminen tulee kohdata kiireettömästi ja olla läsnä juuri hänelle siinä hetkessä.

Tarpeettomuuden kokemus lisää yksinäisyyden tunnetta

Yksinäisyyteen ja yksinäisyyden kokemuksiin liittyy usein kiinteästi tarpeettomuuden kokemus.

– Yksinäiselle mikään oman elämän elementti ei ehkä tarjoa mahdollisuutta kokea ihmiselle elintärkeää oman tarpeellisuuden tai merkityksellisyyden tunnetta, koska vuorovaikutuksen mahdollisuudet toisten ihmisten kanssa ovat minimissä tai niitä ei ole ollenkaan, sanoo Milla Ristolainen.

On eri asia olla yksin ja olla yksinäinen. Kaikki yksin elävät eivät suinkaan koe itseään yksinäisiksi, ja toisaalta yksinäisyyttä voi kokea vaikka ympärillä olisikin muita ihmisiä. Kuntoutusneuvoja Raili Alén sanoo, että yksinäisyyttä on esimerkiksi myös perheellisillä:

– Muutama vuosi sitten keskusteltiin nuorten äitien yksinäisyydestä. Isoissa kaupungeissa yksinäisyys saattaa jopa korostua, kun näkee ympärillään paljon ihmisiä. Tällöin yksinäisyys on voi tuntua musertavalta, kun näkee pariskuntia ja perheitä ja itsellä ei ole ketään.

On eri asia olla yksin ja olla yksinäinen.

Yksinäiselle on tärkeää kokea, että tulee kuulluksi

Raili Alén sanoo, että yksinäisyys voi johtaa pahimmassa tapauksessa päihteiden liikakäyttöön, jolla turrutetaan yksinäisyyden tunteita.

– Tai kun elämässä ei tapahdu mitään, aloitetaan pelaaminen, jolla haetaan jännitystä elämään. Tämä taas voi johtaa taloudellisiin ongelmiin ja syrjäytymiseen entisestään.

Omasta yksinäisyydestä puhuminen toiselle ihmiselle usein helpottaa oloa, ainakin hetkellisesti. Yksinäisen ihmisen on tärkeää saada kokemus, että hän tulee kuulluksi ja ettei hänen asiaansa väheksytä. Neuvontapalveluiden yhteydenottoihin vastaavat kuntoutusneuvojat sanovatkin, että pienikin tunne siitä, että tarvitsee kuuntelijaa ja juttuseuraa yksinäiseen oloonsa, on hyvä syy ottaa yhteyttä.

Pienikin tunne siitä, että tarvitsee kuuntelijaa ja juttuseuraa yksinäiseen oloonsa, on hyvä syy ottaa yhteyttä.

 

Neuvonnan palvelumme ovat auki koko kesän joka päivä maanantaista perjantaihin juhannusaattoa 19.6. lukuunottamatta:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.