Hyppää sisältöön

Yritysyhteistyö

Teemme yritysten kanssa yhteistyötä mielenterveystyön jatkumisen takaamiseksi ja yhteiskunnallisen keskustelun herättämiseksi. Yritykset voivat olla ratkaisevassa roolissa stigman poistamiseksi omalta alaltaan mielenterveysongelmien yltä. Mielenterveydestä puhuminen voi murtaa jään ja vaikuttaa alan toimintatapoihin myönteisesti.

Teemme yritysyhteistyötä erilaisten yritysten ja organisaatioiden kanssa. Paras tapa vaikuttaa suoraan on tehdä lahjoitus Mielenterveyden keskusliitolle. Lahjoituksen voimme kohdistaa haluamaanne toimintaan (esimerkiksi vapaaehtoistyö ja vertaistuellinen toiminta, nuorten mielenterveyden edistäminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen). Lahjoitus voi olla suora lahjoitus tai myynnillinen yhteistyö, jossa tietty osa myynnistä tai tuotoista lahjoitetaan Mielenterveyden keskusliitolle.

Yritysyhteistyön mahdollisuudet

  • Suorat lahjoitukset haluamaanne toimintaan
  • Lahjoitusosuudet kampanja-aikana myydyistä tuotteista
  • Pääyhteistyökumppanuus marraskuussa järjestettävillä Mielenterveysmessuilla
  • Kampanjayhteistyöt

Esimerkkejä yritysyhteistöistä ja niiden vaikutuksista

Käynnistimme keskellä koronapandemiaa hankkeen syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseksi, jonka mahdollisti Fortum. Kehitimme verkkomuotoista toimintaa, johon nuoret pystyivät osallistumaan pandemiatilanteesta tai asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi käynnistimme kampanjan Valoa-chatin tietoisuuden levittämiseksi, mikä lisäsi nuorten kävijöiden määrää chatissa huomattavasti. 

Radio Rockin ja Mielenterveyden keskusliiton yhteistyössä toteutettu Mielenterveyskuukausi saavutti kuukaudessa satojatuhansia mieskuuntelijoita, joita liitto ei olisi muuten tavoittanut.

Seppo-koiran valokuvatuotteiden voitto lahjoitettiin mielenterveystyöhön ja taisteluun yksinäisyyttä vastaan tänä vuonna jo toisen kerran. Seppo ja hänen iskänsä Petteri ovat tehneet vapaaehtoisyötä yhdessä kymmenen vuotta.

IT-yhtiö Rakettitiede juhlisti 10-vuotisjuhlaansa yhdessä Mielenterveyden keskusliiton kanssa tarkoituksenaan lähettää mielenterveystabut raketilla Jupiteriin. Syntyi yhteistyökampanja, joka herätti alan keskustelemaan mielenterveyden tärkeydestä.

Yhteistyö Mestiksen kanssa auttoi rikkomaan mielenterveyden tabuja urheilumaailmassa. Yhteistyö huomattiin muun median lisäksi Jääkiekkojournalistien toimesta, kun Häpeä pois kypärästä -kampanja voitti Vuoden kiekkoteko -palkinnon.

Haluaisitko sinä murtaa alallasi mielenterveyteen liittyviä tabuja ja toimia alasi keskustelunherättäjänä?

Ole yhteydessä, sovitaan tapaaminen ja mietitään yhdessä, millainen yhteistyön muoto voisi olla paras tapa yhdistää voimat ja edistää mielenterveystyötä.

Yhteydenotot yritysyhteistöihin liittyen

Henna-Riikka Myrskylä, etunimi.sukunimi@mtkl.fi

> Palaa etusivulle

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.