Oletko koskaan ajatellut, kuinka merkittävä ihminen sinä saatatkaan olla jollekin toiselle ihmiselle, kysyy neuvontatyön koordinaattori Milla Ristolainen blogitekstissään.
Maailman uutiset ja tapahtumat tavoittavat meidät internetin välityksellä hetkessä. Uutismediat tekevät hetki hetkeltä -seurantaa maailmaa järisyttävistä tapahtumista. Uutisahdistukselta on vaikea välttyä tänä päivänä. Mutta mistä uutisahdistus oikeastaan johtuu, ja miten sitä tulisi käsitellä?
Vuoden 2021 Hyvän mielen lähettiläinä toimineiden Duudsoneiden luotsaama Rajoilla-podcast on ehdolla parhaaksi podcastiksi gaalassa, jossa palkitaan Suomen ykköspodcastit.
”Tulen myöhässä! Täällä on tilanne päällä!” on nykyaikana entistä yleisempi viesti etäpalavereissa. Kun teemme töitä kotoa, sekoittuvat kodin haasteet työasioiden kanssa. Ja se on hyvä, kirjoittaa digiasiantuntija Esko Poutanen.
Oululaisen Anniina Holma-Suutarin runo Varjojen enkelit voitti Mielenterveyden keskusliiton Runo kasvaa lauluksi -kilpailun, ja artisti Kyösti Mäkimattilan käsissä siitä syntyi upea kappale. Kulttuurituottaja Nina Tuitun haastattelussa laulun sanoittaja ja säveltäjä kertovat ajatuksistaan.
Seppo-koiran valokuvakalenteri ja palapeli olivat Ifolorin verkkokaupassa haluttua tavaraa. Jokaisesta ostoksesta lahjoitettiin osa Mielenterveyden keskusliiton vapaaehtoistoiminnan tukemiseen, ja summa kasvoi lopulta yli 4400 euroon.
Itselleen voi opettaa uusia taitoja: omaa mieltä voi rauhoittaa, opettaa myönteisemmäksi tai voi oppia kiinnittämään huomiota onnistumisiin. Harjoitteluapua löytyy helmikuun Mielitekoja-koulutuksista sekä uudesta julkaisusta nimeltä Pieni mielen hyvinvoinnin opas.
Vaatevuokraamo Bonic ja Mielenterveyden keskusliitto juhlistaa 3. helmikuuta vietettävää Valon päivää yhdessä. Bonic haluaa olla mukana levittämässä tietoisuutta mielenterveydestä ja poistamassa ennakkoluuloja mielenterveysongelmien ympäriltä.
Suomen suurin lasten ja nuorten elokuvakilpailu Kaikki kuvaa haastaa yhdessä Mielenterveyden keskusliiton kanssa 8–23-vuotiaat lapset ja nuoret tekemään elokuvia mielenterveydestä. Kisa alkaa 1.2. ja kuvausaikaa on 31.3. saakka.
Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.