Hyppää sisältöön

Ahdistuneisuus- ja pakko-oireiset häiriöt

Mietitkö, onko normaalia jatkuvasti vältellä ja pelätä tiettyjä tilanteita? Tai alkaako sinua joskus äkillisesti ahdistaa niin, että vapiset, hikoilet ja sydämesi hakkaa? Huomaatko murehtivasi alituisesti kaikkea arkipäiväistäkin, ja sinun on vaikea nauttia mistään? Saatat kärsiä ahdistuneisuus- tai pakko-oireisesta häiriöstä. Onneksi niihin on saatavilla hoitoa, jonka avulla voit päästä oireista eroon kokonaan.

Kaikkia ahdistaa välillä paljonkin, ja joskus pelko saa otteen kenen tahansa ajatuksista. Yksittäisen paniikkikohtauksen kokee joka kolmas jossain elämänsä vaiheessa. Ne ovat normaaleja, tilapäisiä ja inhimillisiä reaktioita esimerkiksi vaikeissa elämäntilanteissa ja -tapahtumissa ja menevät usein luonnostaan ohi.

Toisinaan ahdistus, pelot ja paniikki jäävät kiusaamaan liian pitkäksi aikaa ja alkavat rajoittaa ja heikentää elämänlaatua merkittävästi. Silloinkaan niiden kanssa ei väistämättä tarvitse elää loppuelämäänsä, vaan hoidon avulla oireiluista on mahdollista päästä kokonaan eroon. Ja vaikka alttius ahdistumiselle, peloille ja paniikille olisi aina olemassa, sen kanssa oppii elämään eikä se estä normaalia, hyvää elämää.

Ahdistuneisuushäiriöt alkavat usein nuoruusiässä ja varhaisaikuisuudessa, ja ne ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä. Monien ahdistuneisuushäiriöiden, erityisesti sosiaalisten tilanteiden pelon syntyyn vaikuttaa heikko itsetunto. Vakavat psykologiset tai kehitykselliset traumat ja vanhempien mielenterveysongelmat altistavat ahdistuneisuushäiriöille. Myös fyysiset terveysongelmat voivat altistaa ahdistuneisuushäiriöille, etenkin iäkkäämmillä ihmisillä.

Terapia on paras apu

Ahdistuneisuus- ja pelko-oireiset häiriöt ovat yleisiä: ainakin joka kymmenes kärsii elämänsä aikana niistä. Tavallisimpia ovat yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, sosiaalisten tai julkisten tilanteiden pelko ja pakko-oireinen häiriö. Lievemmät ahdistus-, jännitys- ja pelko-oireet ovat vielä huomattavasti yleisempiä.

Jos huomaat, että itselläsi tai läheiselläsi on oireita, jotka eivät tunnu helpottavan ja rajoittavat elämääsi, olisi tärkeää löytää niihin oikeanlainen hoito. Paras keino on usein terapiahoito, muun muassa kognitiivinen psykoterapia. Myös SSRI-lääkkeillä voidaan lievittää oireita etenkin akuuttitilanteissa, mutta pitkäkestoisin ja tehokkain apu saadaan yleensä terapiasta.

Vaikka alttius ahdistumiselle, peloille ja paniikille olisi aina olemassa, sen kanssa oppii elämään eikä se estä normaalia hyvää elämää.

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö saa ihmisen kohtuuttomasti murehtimaan ja ahdistumaan päivittäin tai lähes päivittäin eri elämänalueisiin liittyvistä asioista ja tapahtumista, kuten ihmissuhteista, taloudesta, työstä tai jopa hyvin pienistäkin velvollisuuksista. Häiriö usein vaikeuttaa suoriutumista normaaleista arkirutiineista ja työstä, sillä se heikentää monesti mm. keskittymiskykyä, unen laatua, yleistä jaksamista ja ongelmanratkaisukykyä. Yleinen ahdistuneisuushäiriö todetaan, jos oireet ovat jatkuneet vähintään kuuden kuukauden ajan.

Paniikkihäiriö

Paniikkihäiriöön liittyy toistuvia, voimakkaita ahdistuneisuuskohtauksia eli paniikkikohtauksia. Kohtausten oireet voivat olla monenlaisia: sydämentykytyksiä, hengenahdistusta, vapinaa, hikoilua, näkö- ja kuuloaistin häiriöitä, tunnottomuutta tai pistelyä iholla tai lamaantumista. Jos kohtaukset toistuvat, on tavallista, että henkilö alkaa vältellä tilanteita tai paikkoja, joissa on riski saada kohtaus ja josta voisi olla vaikea päästä pois.

Sosiaalisten tilanteiden pelko

Jos ihminen jatkuvasti pelkää ja karttaa tilanteita, joissa hän kokee joutuvansa toisten tarkkailun, arvioinnin ja arvostelun kohteeksi, on todennäköisesti kyseessä sosiaalisten tilanteiden pelko. Pelko voi laukaista paniikkihäiriön kaltaisen reaktion ja rajoittaa elämää pahimmillaan päivittäin ja saada ihmisen välttämään lähes kaikkea kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Joskus se voi myös rajoittua vain esiintymistilanteisiin.

Julkisten paikkojen pelko

Julkisten paikkojen pelko liittyy paikkoihin tai tilanteisiin, joista pois pääseminen saattaa olla hankalaa, jos ahdistuneisuusoireet alkavat. Oireet saattavat muistuttaa paniikkikohtausta. Yleensä tällöin ihminen alkaa tarkoituksenmukaisesti vältellä tällaisia paikkoja ja tilanteita, joita voivat olla esimerkiksi ruuhkaiset kulkuneuvot ja ylipäätään liikkuminen kaupungilla ruuhka-aikaan, jonotusta vaativat tilanteet, kauppakeskukset, suuret juhlat, elokuvateatterit tai muut julkiset tilaisuudet, joissa on paljon väkeä.

Pakko-oireinen häiriö (OCD)

Pakko-oireita kokeva ihminen ahdistuu tietyistä ajatuksista ja toiminnoista, ellei hän pysty tarkistamaan niitä tai toimimaan aina samalla tavoin tietyissä tilanteissa. Tällaisia toimintoja voivat olla esimerkiksi pakonomainen tarve tarkistaa, onko liesi tai kahvinkeitin jäänyt päälle, hipaista aina samaa ovenkahvaa ohi kulkiessa, astua vain valkoisille viivoille suojatiellä, kulkea aina samaa reittiä jonnekin tai soittaa itsepintaisesti jollekin, joka ei vastaa puhelimeen. Ne ovat häiritseviä ja aikaa vieviä, mieleen toistuvasti tunkeutuvia, ahdistavia, epämiellyttäviä ja vierailta tuntuvia ajatuksia. Pakkotoimintojen avulla ihminen ikään kuin pyrkii vähentämään pakkoajatuksiin liittyvää ahdistuneisuutta.

Jos kaipaat kuuntelijaa tai keskustelijaa, ota yhteyttä:

  • Valtakunnallinen mielenterveysneuvonta 0203 19120, arkisin klo 10-15
  • Valoa-chat www.mtkl.fi, arkisin klo 12-15

Vertaistukipuhelin on jäänyt tauolle toiminnan kehittämistä varten. Päivitämme tietoa palvelun avautumisesta kevään aikana.

Lue Työ mielessä -blogi aiheesta: Pakko tarkistaa yksi juttu

Lue lisää:
Suomen paniikkihäiriöyhdistys ry. 
Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys 

 

 

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.