Hyppää sisältöön

Tehdäänkö yhdessä?

Kiinnostaisiko yhdistystänne järjestää kanssamme yhteinen kurssi mielenterveysongelmia itse kokeville ihmisille? Tai haluaisitteko käynnistää liikuntatoimintaa yhdistyksessänne? Haemme säännöllisesti yhteistyökumppaneita kurssien järjestämiseen.

Mainiota on, jos kurssi voidaan järjestää yhdistyksen tiloissa tai yhdistys voi ehdottaa paikkakunnalta sopivia tiloja. Toivomme, että yhdistyksen omasta väestä löytyy kurssin ohjaamisesta kiinnostunut henkilö mukaan Mielenterveyden keskusliiton ohjaajan työpariksi ja osallistujia kurssille.

Kurssin järjestämisestä ei aiheudu yhdistyksille kustannuksia, ja autamme myös kurssin markkinoinnissa. Yhteistyössä syntyneitä ideoita ja ajatuksia yhdistys voi hyödyntää myöhemminkin omassa toiminnassaan.

Mikä kurssi kiinnostaisi?

Toivon työpaja

Toivon työpajassa herätellään toivoa, löydetään elämästä myönteisiä asioita ja omia voimavaroja sekä jaetaan kokemuksia.

Neljän päivän (4 tuntia /kerta) kokonaisuus.

Suuret unelmat, pienet askeleet

Kurssilla syvennytään voimavarojen, vahvuuksien ja arjen hyvinvoinnin teemoihin sekä asetetaan pieni tavoitteita kohti uusia alkuja.

Kymmenen kerran (6 tuntia/kerta) kokonaisuus.

Ideat liikkeelle

Kävelyfutista! Kiipeilyä! Luontoretkeilyä! Joogaa! Paljon ideoita liikuntatoiminan kehittämiseen, mutta miten ideat käytäntöön ja yhdistyksen arkeen?

Järjestämme liikunnan tilauskoulutusta. Autamme ideoinnissa ja alkuun pääsemisessä. Kauas ei tarvitse lähteä, sillä te voitte tilata meidät kylään. Koulutus järjestetään, jos osallistujia on vähintään kymmenen ja mukana ainakin kolme jäsenyhdistystämme.

Tilatkaa siis kimppakoulutus!

Milloin aloitetaan?

Kerro meille ja kysy lisää!

Paula Paloheimo, kehittämiskoordinaattori, paula.paloheimo@mtkl.fi tai 050 355 6389

Kati Rantonen, liikunnan asiantuntija, kati.rantonen@mtkl.fi tai 046-920 6427

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.